*

Toni Stenström Rajat ylittäviä ajatuksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Opiskelu

Kotiinpaluu Iranista

Loput Iranin-matkastamme kuluivat Esfahanin ja Teheranin välisessä Kashanissa ja Teherania ympäröivässä vuoristossa. Esfahanista poiketen Kashan muistutti arkkitehtuuriltaan perinteisempää itämaista kaupunkia, sillä sen keskusta koostui yhä pienistä savesta rakennetuista asuintaloista ja basaareista. Tiet ja kadut olivat usein kapeita ja rauhallisia ja ihmisten pukeutuminen jossain määrin konservatiivisempaa kuin Teheranissa ja Esfahanissa. Majoittajaksemme Kashanissa osoittautui puhelias 26-vuotias mies, joka oli juuri valmistunut insinööriksi yliopistoltaan.

Kaspianmeren rannikkoa

Teheranissa vietetyn pääsiäisen jälkeen siirryimme Kaspianmeren rannikolle. Saimme yöpyä iranilaisen tuttumme kesähuvilalla Nošarin kaupungissa, joka tunnetaan Iranissa erityisesti maan poliittisen eliitin rentoutumispaikkana. Toinen toistaan upeammat kartanot koristivatkin muutoin varsin karuja maalaiskyliä, jotka sijoittuvat pienelle tasangolle meren ja vuoriston väliin. Puhdasta luontoa pitää valitettavasti etsiä Pohjois-Iranissa etupäässä Māzandarānin maakunnan vuoristoista, sillä koko Kaspianmeren eteläranta on lähes kauttaaltaan asutettua ja rakennettua aluetta.

Kalevalan keikka

Eräs Suomussalmen erikoisuus on siinä, että peräti 10% valtakunnan itärajastamme toimii myös kunnan itärajana. Sijaitsemme tavallaan "Vienan Karjalan kainalossa". Meillä on ylläpidetty jo pitkään hyvät suhteet rajan ylitse ja Kalevalan piiri (Uhtua) on meidän ystävyyskuntamme. Jo 26 vuoden perinne on, että meiltä lähtee joulun kynnyksellä pieni delegaatio, joka vie lämpimät lahjat erityisesti piirin vanhainkotiin; niin tehtiin myös viime viikonloppuna.

Alkeis-, perus- vai sittenkin täystaitokurssi?

Googlettelen innolla erilaisia kursseja ja työväenopiston opinto-ohjelmakirjanen on jo koirankorville selattu. Tähän ikään mennessä olen monille kursseille osallistunutkin kirjon ollessa varsin laaja vegaanibrunssista vektorigrafiikkaan. Ruokakurssilaisista kaikki osallistujat ovat olleet kutakuinkin saman tasoisia maallikoita mutta muutoin olen saanut useammankin kerran hämmästellä osallistujien motiiveja etenkin alkeis- ja peruskursseilla.

 

Outo amerikkalainen unelma

San Franciscon keskusta osoittautui lyhyen vierailumme aikana maanpäälliseksi helvetiksi. Kodittomat, narkomaanit ja kerjäläiset päivystävät kaduilla ja metroasemilla aamusta iltaan, turisteja yritetään ryöstää keskellä kirkasta päivää ja asia ei tunnu kiinnostavan paikallisia millään lailla. Jopa paikallisen Hilton-hotellin edessä riehuu jatkuvasti epämääräistä väkeä ja poliisien sireenit kaikuvat yöllä huoneisiin asti. Sain itse mm.

Opiskeluelämää Minskissä, osa III

Valko-Venäjä ei ole Euroopan vetovoimaisin matkakohde länsimaisille turisteille tai vaihto-opiskelijoille. Viimeisten 2,5 kuukauden aikana tapaamiseni länsimaalaisten kanssa ovat olleet varsin rajalliset ja satunnaiset, ja useimmat Minskin länsimaisista vierailijoista ovat osoittautuneet joko vaalitarkkailijoiksi, liikemiehiksi tai yksittäisiksi reppureissaajiksi.

Opiskeluelämää Minskissä, osa II

Valkovenäläisissä yliopistoissa noudatetaan pitkälti samoja käytäntöjä kuin venäläisissä yliopistoissa. Siinä missä suomalaisissa yliopistoissa ja lukioissa on siirrytty hyödyntämään enemmän ja enemmän sähköisiä oppimateriaaleja, on Itä-Euroopassa korostettu perinteisiä oppimismetodeja. Luennoilla läsnäolo on suotavaa, sillä käsiteltyjä asioita ei voi jälkikäteen löytää internetistä, ja useimpien kurssien loppupuolella järjestetään varsinaisen kokeen ohella seminaari, jossa opiskelijat keskustelevat jostain kurssin sisältöön liittyvästä teemasta suullisesti.

Opiskeluelämää Minskissä

Valkovenäläinen koulujärjestelmä ja opiskeluelämä eroavat merkittävästi länsieurooppalaisesta ja suomalaisesta mallista. Peruskoulun ja toisen asteen oppilaitosten sijasta useimmat valkovenäläiset suorittavat 11-vuotisen yhteiskoulun, minkä jälkeen halukkaat hakeutuvat pääsykokeiden kautta suoraan yliopistoon. Yliopiston fuksit ovat täten pääasiassa alaikäisiä ja akateemisen vapauden sijasta kaikkien eri vuosikurssien opiskelijoiden täytyy noudattaa tiedekunnan laatimaa valmista lukujärjestystä koko tutkinnon ajan.

Valkovenäläistä byrokratiaa

Valko-Venäjälle matkaavaa odottaa monta haastetta ja mahdollisuutta. Vaihto-opiskelu ja väliaikainen muutto maahan vaativat lisäksi omat suuret seikkailunsa, sillä maan byrokratia toimii yhä pitkälti neuvostoliittolaisen mallin mukaan. Ensimmäisen opintoviikon jälkeen jokainen maahan matkaava vaihto-opiskelija kokeekin suurta euforian tunnetta siitä, että maan monipuolinen jonotuskulttuuri on hetkeksi poissa alta. Esittelen blogitekstissäni alkaneiden vaihto-opintojeni ensimmäisiä haasteita.

Viisumi

Vaihtoon Valko-Venäjälle

Valko-Venäjä on noin 10 miljoonan asukkaan kokoinen sisämaavaltio Puolan ja Venäjän välissä. Maahan matkustaa Moldovan jälkeen vähiten turisteja koko Euroopassa ja monelle suomalaiselle kyseessä on kaikkein tuntemattomin Itä-Euroopan maa. Vaihto-opiskelukohteena Valko-Venäjä ei ole myöskään kovin suosittu valinta, mutta Aleksanteri-instituutin toimesta sain oikeuden lähteä syyslukukauden 2015–16 ainoaksi suomalaisopiskelijaksi Minskin valtiolliseen yliopistoon.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä