*

Toni Stenström Rajat ylittäviä ajatuksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Latvia

Baltiansaksalaisten jalanjäljillä

Pääsin taas seikkailemaan tyttöystäväni kanssa Baltiaan, palattuani Suomeen vain muutamaa viikkoa aiemmin Iraniin, Ukrainaan ja Ruotsiin kohdistuneilta tutkimusmatkoiltani. Uusi kesätyöni suomalaisten viinaturistien ja virolaisten raksamiesten lähtöselvittäjänä on samalla taannut paitsi läpileikkauksen yhteiskuntamme eri kerrostumiin, myös kertauksen etenkin viron ja latvian alkeiskielioppiin.

Väinänlinna

Latvian itäosissa sijaitsevalla Daugavpilsin kaupungilla on monta nimeä. Suomalaiset ovat perinteisesti kutsuneet kaupunkia Väinänlinnaksi sen läpi virtaavan Väinäjoen (lat. Daugava) mukaan. Vastaavasti idempänä sijaitsevat slaavit ovat kutsuneet kaupunkia Dvinskiksi ja baltiansaksalaiset Dünaburgiksi. Mainittakoon myös, että latvialaiset kutsuvat yhä venäläisiä krivitseiksi keskiaikaisen naapurikansansa mukaan ja maan itäosan latgallien suussa kaupungin nimi taipuu muotoon Daugpiļs.

Neuvostoliiton raunioita Latviassa

Ei ole kulunut kovin pitkää aikaa siitä, kun Baltian maat olivat vielä Neuvostoliiton miehittämiä. Neuvostoliiton romahtamisenkin jälkeen maissa sijaitsi Venäjän tukikohtia aina 1990-luvun loppuun saakka. Vaikka maat ovat sittemmin länsimaistuneet ja uudistuneet, on neuvostoaika jättänyt pysyvät jäljet niiden katukuvaan. 1990-luvulla syntynyt sukupolvi on myös kasvanut maailmassa, jossa Baltian maiden itsenäisyys on edelleenkin kyseenalaistettu venäläisten poliitikkojen toimesta.

Turvapaikka Latviasta

Latvia on harmillisen tuntematon maa suomalaisille. Historian aikana olemme kuuluneet samanaikaisesti kahteenkin eri valtakuntaan ja maan pääkaupunki Riika sijaitsee vain 400 kilometrin päässä Helsingistä. Saavuin maahan hiljattain Valko-Venäjän Minskistä, jossa viiden kuukauden mittaiset vaihto-opintoni päättyivät. Tarkoitukseni oli suorittaa vaihto-opintojeni toinen osa vielä Moskovassa, mutta käsittämättömän viisumibyrokratian takia olenkin nyt asunnottomana keskellä Eurooppaa. Turvapaikka löytyi onneksi latvialaiselta tyttöystävältäni, joka asuu tällä hetkellä lähellä Riikaa.

Liiviläiset

Latvian merenrannalla, Kuurinmaan pohjoiskärjessä, seisoo 1930-luvun SOK-tyylinen funkkistalo. Talo on kestänyt niin Itämeren ja Riianlahden myrskyt kuin neuvostovallan tuiskut. Kylän nimi on Mazirbe ja Itämeren aallot liplattavat/iskevät  lähellä sijaitsevaan rantahiekkaan, vuodesta toiseen. Se hienoa onkin, että on olemassa edes jotain pysyväa tässä ilon ja murheen laaksossa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä