Turkkilainen maailma kuohuu

Istanbulin kaduilla on kuuma jo huhtikuun alussa. Tunnelma Turkissa on tosin kuumentunut monista muistakin syistä. Aseelliset yhteenotot Armenian ja Azerbaidžanin välillä käynnistyivät jälleen Vuoristo-Karabahissa, kurdien äärijärjestö PKK on jatkanut pommi-iskujen toteuttamista, sadat tuhannet pakolaiset virtaavat Turkin kautta Eurooppaan ja Venäjän media jatkaa laajamittaista Turkin mustamaalauskampanjaa. Mustafa Kemal Atatürkia fanittava majoittajani Istanbulissa on myös peloissaan siitä, mihin suuntaan Recep Tayyip Erdoğanin hallitus vie tällä hetkellä Turkkia.

Istanbulilla on monta historiallista nimeä. Viikingit kutsuivat kaupunkia Miklagårdiksi, suureksi kauppakaupungiksi, johon purjehdittiin Holmgårdin (Novgorod) ja Könugårdin (Kiova) kautta. Venäläisille panslavisteille kyseessä oli Tsargrad, keisarien kaupunki, jonka valloittaminen oli Venäjän pyhä tehtävä. Kansainvälisesti kaupunki tunnettiin 1930-luvulle asti Konstantinopolina, Itä-Rooman pääkaupunkina, joka perustettiin keisari Konstantinus Suuren toimesta strategisesti tärkeän Byzantionin kaupungin paikalle. Oma matkani kaupunkiin on kulkenut maateitse koko Itä-Euroopan halki.

Turkki on vain pieni osa laajempaa turkkilaista maailmaa. Turkkilaisten katsotaan vaeltaneen nykyiselle alueelleen Altai-vuoristosta, joka sijaitsee Mongolian, Kiinan, Venäjän ja Kazakstanin rajamailla. Kyseiseltä alueelta alkaa nykyäänkin laaja Turkestaniksi kutsuttu Keski-Aasian tasankoalue, jota turkinsukuiset kansat asuttavat. Turkinsukuisia kansoja löytyy myös eri puolilta Itä-Eurooppaa ja Lähi-itää ja turkkilaisvähemmistöjä on nykyään lähes kaikissa Euroopan suurissa kaupungeissa. Suomalaiset tuntevat historiasta parhaiten tataarit ja suuri osa suomensukuisista kansoista asuu yhä lähellä tataarien historiallista asuinseutua eli Idel-Uralia/Tatarstania.

Osmanivaltakunnan romahdettua itsenäinen Turkki etsi uutta tietään kolmesta eri ilmansuunnasta. Lännessä oli Eurooppa ja demokratia, etelässä islam ja arabimaat ja idässä laaja turkkilainen maailma, jonka yhdistämiseen ns. panturkkilainen liike pyrki. Turkin valtion isä eli Mustafa Kemal Atatürk päätti rakentaa Turkista sekulaarin ja eurooppalaisen kansallisvaltion, joka keskittyisi vain sisäisiin asioihinsa. Jako kolmeen ulkopoliittiseen koulukuntaan elää Turkissa käytännössä edelleen, vaikka maahan on ilmestynyt 1990-luvun jälkeen pieni euraasialainen koulukunta, jonka edustajat haluavat lähentää Turkkia ja Venäjää. Perinteisesti Venäjä on tosin nähty Turkin vihollismaana ja Stalinin kiinnostus Bosporinsalmea ja Itä-Turkkia kohtaan vei aikoinaan Turkin osaksi Natoa.

Viime aikoina Turkki on tosin muuttunut. Erdoğan on omaksunut autoritäärisemmän ja putinistisemman johtamistavan ja tehnyt uskonnosta näkyvämmän osan turkkilaista yhteiskuntaa. Turkki on tukenut näkyvästi Azerbaidžania, jonka asukkaat ovat käytännössä šiialaisia turkkilaisia, ja se ampui viime syksynä alas venäläishävittäjän, joka pommitti ilmeisesti Turkin rajaseudulla toimivia Syyrian länsimielisiä kapinallisia (vaikka Venäjä väittääkin pommittavansa aivan toisessa ilmansuunnassa olevaa ISIS:tä). Krimin miehitys ja krimintataarien huono kohtelu ovat myös herättäneet keskustelua Turkissa ja maa on lähentänyt suhteitaan Ukrainaan. Olen ilokseni todistanut turkkilais-ukrainalaisen romanssin syttymistä myös Suomessa.

Vaikka Erdoğan on kritiikkinsä ansainnut, on hyvä muistaa Turkin olevan yhä lännen liittolainen. Maa on pysynyt monipuoluedemokratiana pidempään kuin eurooppalaiset naapurimaansa ja se on osoittanut jatkuvasti tahtonsa liittyä Euroopan unioniin. Sillä on myös yksi Nato-maiden suurimmista armeijoista. Ei ole siis yllättävää, että Turkki on nykymuodossaankin kammotus Venäjälle, Iranille ja muille aikamme totalitaristisille yhteiskunnille. Turkki on myös yksi niistä harvoista maista, jotka ovat vastanneet Venäjän aggressioon lähialueellaan. Vuoristo-Karabahin ohella Venäjä ylläpitää kahta konfliktialuetta Turkin naapurimaassa Georgiassa, se on hyökännyt Ukrainaan ja se tukee Assadin veristä diktatuuria Syyriassa.

Olen mielenkiinnolla seurannut etenkin Venäjän median salaliittoteorioita siitä, kuinka Turkki kuulemma kuljettaa jopa ISIS-taistelijoita sotimaan ”fasistien” rinnalle Itä-Ukrainaan. Venäjä lietsoo myös vihaa turkkilaisten ja kurdien keskuuteen, tavoitteenaan maan epävakauttaminen kaikilla rintamilla. Toinen suuri kysymys on tietysti Krimin niemimaa, jota asuttavat edelleen turkinsukuiset krimintataarit. Venäjä väittää alueen olleen aina erottamaton osa venäläistä maailmaa, vaikka tosiasiassa niemimaa kuului Osmanivaltakuntaan aina 1700-luvun lopulle saakka. Krimintataarien ja muiden turkinsukuisten kansojen sortaminen alkoikin Venäjällä jo aikoja sitten ja toisen maailmansodan tuloksena kaikki krimintataarit karkotettiin Uzbekistaniin. Inkerinsuomalaisista ja monista muista Neuvostoliiton vähemmistöistä poiketen krimintataarit saivat myös palata asuinsijoilleen vasta maan romahduksen jälkeen.

Suhtautuminen Turkkiin on myös varsin erikoinen koko Euroopassa. Turkin EU-jäsenyydestä keskustellessa palataan usein vuosisatojen takaisiin taisteluihin Wienin porteilla, samalla kun Turkin väitetään olevan kuitenkin historiallisesti täysin Euroopalle vieras valtio. Hyvin harva on valmis käymään samaa keskustelua esimerkiksi Venäjästä, jonka historiasta Atatürkin kaltaista uudistajaa on tosin paljon vaikeampi löytää. Euroopan ja Turkin välit ovat oikeastaan tulehtuneet vasta aivan hiljattain suurten pakolaisvirtojen takia ja niiden ilmaantumisesta länsi voi myös syyttää omaa politiikkaansa. Historiallisesti Turkki on ollut vieläpä itse turvapaikkana useille Euroopan poliittisille pakolaisille.

Turkki on valitettavasti luopunut osasta kemalistista perintöään, mutta maan merkitys lännelle ja Euroopalle on yhä suuri. Maa on yhä valopilkku lukuisten eri diktaattorien alistamassa turkkilaisessa ja islamilaisessa maailmassa. Keski-Aasian ”tasavalloista” on tullut Venäjä-mielisten eliittien johtamia korruptoituneita tyrannioita, krimintataarien sortaminen on jatkunut taas hetken tauon jälkeen ja arabimaailma räjähtelee ISIS:in, Assadin ja Venäjän ilmavoimien kynsissä. Viha, jota Putinin Venäjä, radikaali-islamistit ja lukuisat muut ääriliikkeet kohdistavat Turkkiin on aivan samaa vihaa, jota vapaa Eurooppa joutuu nyt kohtaamaan. Osoittakaamme siis solidaarisuutta maalle, joka on jo vuosisatojen ajan rakentanut siltoja kahden maanosan välille, ja jonka nuoriso jakaa kanssamme yhteisen elämäntavan.

ToniStenstrm

Vuonna 1993 syntynyt Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen maisteri Helsingistä. Erityisiä kiinnostuksen kohteita matkailu, kielet ja historia. Akateemisina tutkimuskohteina venäläinen eurasianismi, Ukrainan historia ja jäätyneet konfliktit.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu